Älykkäät kodinkoneet alkavat vähitellen olla osa ihmisten normaalia elämää. Kun vielä joitain vuosia sitten tietokoneilla ja sensoreilla varustelluille kodinkoneille lähinnä naureskeltiin, nyt niitä on alkanut jo näkyä kodinkoneliikkeissä. Suosion taustalla on yksi tämän päivän kuumimmista digitalisoitumiseen liittyvästä megatrendistä eli niin kutsutusta esineiden internetistä, jossa fyysiset laitteet kytketään internetiin.

Älytelevisio on aallon ensimmäisiä laitteita, joita jo näkyy hyvin monen suomalaisen kodissa. Kyseessä on televisio, johon on lisätty tietokone ja selain ja jonka avulla pääsee katsomaan ohjelmia netin välityksellä. Myös etäluettavat sähkömittarit ja etähallittava sähkövalaistus alkavat olla tätä päivää.

Uusia ratkaisuja kehitetään koko ajan

Älylaitteiden täydellisen läpimurron ennustetaan tapahtuvan kymmenen tulevan vuoden sisällä. Tämän myötä älylaitemarkkina kasvaa kasvamistaan ja arkemme helpottajiksi keksitään aina vain nokkelampia teknisiä ratkaisuja.

Tällä hetkellä uusia, älykkäitä ratkaisuja etsitään monessa yrityksessä. Suomessakin on paljon startup-yhtiöitä, jotka hakevat kasvua älylaitteista. Tuotekehityksessä tulisi kuitenkin muistaa tarvelähtöisyys eli mitä hyötyä ratkaisusta tavoitellaan loppukäyttäjille. Tärkeintä on löytää ratkaisuja, jotka tuovat lisäarvoa elämäämme.

Älykäs jääkaappi huolehtii myös kylmäsäilytyksestä

Jääkaappi on yksi käytetyin esimerkki puhuttaessa älykkäistä kodinkoneista. Esimerkiksi Samsungin kylmälaitteesta löytyy kosketusnäyttö, jossa pääset surffaamaan netissä ja tämän myötä vaikkapa kuunnella musiikkia tai katsoa tv-sarjoja. Tällaiset toiminnot menevät jo aika kauas laitteen alkuperäisestä toiminnasta. Toki esimerkiksi älykäs jääkaappi huolehtii myös perustehtävästään, elintarvikkeiden kylmäsäilytyksestä.

Hypetystä vai arjen helpotusta?

Vaikka jotkut kodinkoneisiin rakennetut älytoiminnot saattavat helposti tuntua turhalta hehkutukselta, yhä useampi uskoo niiden todella helpottavan arkea. Laitteiden ensimmäiset käyttäjät ovat tekniikasta jo valmiiksi eniten kiinnostuneet kuluttajat. Kun uusia, entistä paremmin asiakkaiden todellisia tarpeita tyydyttäviä älyratkaisuja keksitään, vähitellen niiden käyttö laajenee myös muihin kuluttajaryhmiin.

Yksi esimerkki arkea helpottavista älyratkaisuista on Siemensin Home Connect -järjestelmä, jossa on kysymys kodissa olevien älylaitteiden hallinnasta pelkästään yhdestä järjestelmästä. Näin pääset ohjaamaan ajasta ja paikasta riippumatta kaikkia kotisi laitteita. Järjestelmään voi yhdistää monia Euroopassa valmistettuja sekä etenkin Siemensin valmistamia älykkäitä kodinkoneita, kuten astianpesukoneen, pyykinpesukoneen ja kuivausrummun.

Kodinhoitoa kodin ulkopuolella

Etäohjaus nähdään siis yhdeksi hyödyllisimmistä kodin älyratkaisuista. Sen avulla voit vaikkapa käynnistää ja valita sopivan pesuohjelman astianpesukoneeseen tai sulkea virrat kotisi ulkopuolella. Kodinkoneiden valvonta toimii näin etänä, mikä voi rauhoittaa mielen esimerkiksi lomamatkalla satojen kilometrien päässä kotoa. Näin ollen käyttäjä voi varmistaa, ettei kahvinkeitin jäänyt päälle.

Tervetuloa digitaaliset näytöt – hyvästi paperiset käyttöohjeet

Toinen älykkäisiin kodinkoneisiin liitetty hyöty liitetään käyttöohjeisiin. Kun kodinkone on varusteltu tietokoneen näytöllä, sen kautta voi myös lukea laitteiston käyttöön liittyviä ohjeita. Älylaitteiden myötä paperisia käyttöohjeita ei enää tulevaisuudessa tarvitse säilyttää, koska ohjeet löytyvät digitaalisessa muodossa joko suoraan kodinkoneesta tai netin kautta älypuhelimesta. Digitaalisuus myös mahdollistaa entistä dynaamisempien ohjeiden julkaisun. Voiko sähkölaite tulevaisuudessa esimerkiksi itse opastaa käyttäjää sähkölaitteen käytössä?

Kasvavatko tietoturvauhat älylaitteiden myötä?

Kun markkinoille ilmestyy yhä vain uusia internetiin kytkettyjä laitteita, samalla tietoturva-asiat muuttuvat koko ajan vain haastavammiksi. Myös älykkäiltä kodinlaitteilta edellytetään varautumista tietoturvauhkiin esimerkiksi varmistamalla mahdollisimman turvallinen tapa tallentaa tietoa. Laite avaa kuitenkin uuden yhteyden kännykkään asennetun sovelluksen kautta. Yhteys voi merkitä esimerkiksi pääsyä puhelutietoihisi, kuviisi, paikkatietoihisi sekä muuhun puhelimeesi tallennettuun tietoon.

Älykkäät kodinkoneet ovat yhteydessä toisiinsa internetin välityksellä. Tästä herääkin kysymys, kuka omistaa laitteiden käytöstä syntyvän datan ja kuinka sitä voisi hyödyntää. Heikkenevätkö yksityisyytemme rajat, kun ympärillämme on yhä enemmän internetiin kytkettyjä laitteita? Esimerkiksi älykkäiden kodinkoneiden ollessa kyseessä herää huoli, hyödynnetäänkö arkielämäämme toimintoihin liittyvää tietoa esimerkiksi kaupallisiin tarkoituksiin? Johtaisiko tämä kehitys esimerkiksi siihen, että jääkaapin kyljessä alkaisi olla mainoksia elintarvikkeista, joita sinun uskotaan käyttäytymisesi pohjalta ostavan? Mainosten näyttämisen voi tietysti aina kieltää, mutta tietojen keruuta se ei kuitenkaan lopeta.

Älykkäällä kodinkoneella on oma roolinsa

Kodinkoneen älykkyys tarkoittaa tietojärjestelmää, joka seuraa, analysoi, oppii ja tiedottaa laitteeseen liittyen. Ominaisuudet alkavat lähennellä keinoälyä, jossa toiminnot on automatisoitu kodinkoneen omiksi toiminnoiksi.

Käytännön esimerkki tästä on robotti-imuri, joka pitää kodin lattiat puhtaina puolestasi. Mutta mitäpä, jos kodinkoneiden toiminta laajenee niiden perustehtävien ulkopuolelle? Esimerkiksi on tilanne, jossa jääkaappisi toivottaisi sinulle huomenta, kun astut aamulla keittiöön. Se voisi kertoa sinulle myös päivän sään sekä juuri sinua kiinnostavat uutiset. Jääkaapille tyypilliseen tapaan se myös ilmoittaisi, milloin se ruoka on loppu ja pyytäisi sinua käymään ruokakaupassa. Se voisi myös seurata, milloin ruoka alkaisi olla vanhentunutta.

Tällaisilla toiminnoilla älykäs kodinkone alkaa muistuttaa inhimillistä olentoa, joka ajattelee itsenäisesti. Herääkin kysymys, alkavatko tulevaisuuden älykkäät kodinkoneet muistuttaa perheenjäseniä samalla tavoin kuin moni lemmikkieläin nykypäivän perheessä? Kysymyksestä nousee esiin kauhukuva, jossa kodinkoneesi tuntee sinut paremmin kuin sinä itse. Uusien älyratkaisujen suunnittelussa kannattaakin pitää myös eettiset arvot mielessä, minkä pohjalle on paljon turvallisempaa valjastaa teknologia ihmisten ja ympäröivän maailman parhaaksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *